maanantai 25. heinäkuuta 2016

Sao Paulo

Olá todos! Takana on liki 16 tuntia lentämistä, jatkuvaa stressaamista ylittyykö laukkujen painorajoitus, itkua ja naurua, mutta vihdoin ollaan molemmat turvallisesti Sao Paulossa. Ensimmäinen päivä on kulunut kierrellessä kaupunkia parhaassa porukassa. Koko Brasilia-ryhmä on huippu ja parempia tyyppejä ei tähän koitokseen voisi rinnalle toivoa!
Pieni tiivistelmä siitä, mikä tässä blogissa on ideana. Me molemmat kirjotellaan tänne omista reissuista ja seikkailuista Brasiliassa aina silloin tällöin. Ei kumpikaan olla kovin aktiiviisia bloggaajia, joten näin teille läheisille ja kavereille riittää enemmän luettavaa tämän vuoden aikana. Torstaina lähtee lennot molemmilla Sao Paulosta kotikaupunkeja kohti. Essi lentää suoraan Sao Luisiin ja Loviisa Foz do Iguassun kautta Toledoon. Palaillaan molemmat jatkossa sitten omien postauksien merkeissä!










Loviisa & Essi